top
logo

Svenska (Sverige)Finnish (Suomi)English (United Kingdom)

Sponsorit

fristads
hitachi
hartman
bohaggblom
CityCarWash
Byggtech
Fuelab
hevosvoima.com

Yhteistyökumppanit

Rautamo
TSmekan
Mysinge
Autocenter

May 2012
M T W T F S S
30 1 2 3 4 5 6
7 8 9 10 11 12 13
14 15 16 17 18 19 20
21 22 23 24 25 26 27
28 29 30 31 1 2 3
Kevät
03.04.2012 09:04
Pitkän talven jälkeen kesä tekee jälleen tuloaan ja Drift Garage herää talviunestaan. Kilpakausi lähestyy huimaa vauhtia. Tänä vuonna Suomessa ajetaan historian ensimmäinen kansallinen mestaruussarja. Ajamme siis tänä vuonna SM-kullasta!


Talven aikana tallissa on tapahtunut. Denniksen Amazon ja Jonaksen Corolla muodostuvat pikkuhiljaa kilpa-autoiksi. Toivottavasti myös trailerimme valmistuu ajoissa ennen kauden alkua. Alun perin ajatuksena oli että se myös sisustetaan ennen tätä kautta jotta voisimme yöpyä siinä, mutta se siirtyy koska tärkeintähän on tietysti autojen kuljetus.

Rautamo Wheelfashion jatkaa myös tulevana kautena pääsponsorinamme. Yhdessä CR-Renkaat Oy:n kanssa he hoitavat meille renkaat. Sen lisäksi he myös huolehtivat siitä ettei autojen tarvitse seisoa taivasalla varikolla.



Viimeksi päivitetty 03.04.2012 17:08
 
SM-sarja 2012
08.11.2011 19:04
Moottoriurheiluliitto AKK on julkistanut kaden 2012 alustavan sarjakalenterin. Osakilpailuja tullaan järjestämään 6. Osakilpailujen järjestäjiksi valittiin FPDA ja Radalle.com. Molemmat järjestävät 3 kilpailua.

12.-13.5. Ahvenisto (FPDA)
26.-27.5. Virtasalmi (Motopark Racing Club/FPDA)
9.-10.6. Kemora (Radalle.com)
14.-15.7. Kuopio (FPDA)
11.-12.8. Ahvenisto (Radalle.com)
1.-2.9. Botniaring (Radalle.com)

Klikkaa TÄSTÄ niin pääset lukemaan enemmän.
Viimeksi päivitetty 08.11.2011 19:30
 
Talvi tulee jälleen
30.10.2011 11:20

Drift garage valmistautuu talveen. Noin 2 viikkoa sitten pidimme pienet kauden päättäjäiset tiimin kesken. Kävimme keilaamassa ja söimme hyvin.

Tulevaksi kaudeksi tiimi tulee muuttuman jonkun verran. Esimerkiksi saamme todennäköisesti rekkatrailerimme autojen ja osien rahtaamiseen valmiiksi. Tämä helpottaa huomattavasti lastausta kun kaikki mahtuu yhteen perävaunuun kolmen pienen autotrailerin ja kolmen pakettiauton sijasta.  Myös kaksi kolmesta kilpa-autoista muuttuu ensi kaudeksi. Jonas on myynyt Skylinensa ja rakentaa tällä hetkellä KE70 mallista Toyota Corollaa drifteriksi. Seuraa projektia foorumillamme (ruotsinkielinen).  Myös Dennisille tulee täysin uusi auto kaudella 2012. Tiimin mekaanikot Torolf ja Daniel rakentavat Volvo Amazonia jolla Dennis tulee ajamaan. Osapuolet allekirjoittivat päättäjäisissämme ”vuokrasopimuksen”  joka kattaa kauden 2012. Tulee olemaan mielenkiintoista seurata miten auto kehittyy ja miten se käyttäytyy radalla. Amazoni eroaa kuitenkin huomattavasti Dennisin vanhasta Silviasta joka tästedes toimittaa tiimin vara-auton virkaa. Simonin 200SX on siis ainut ”vahna” auto joka nähdään tiimin väreissä ensi kaudella. Tietenkin siihenkin tehdään liuta parannuksia.

Myös lajina drifting siirtyy uuteen aikakauteen. Ensimmäsistä kertaa ajetaan nyt täysiverinen SM-sarja, eli kauden aikana eniten pisteitä kerännyt kuljettaja kruunataan kauden päätteeksi driftingin suomen mestariksi. Tämä on suuri harppaus eteenpäin ja toivottavasti sen myötä lajille tulee mediassakin enemmän näkyvyyttä.

Julkistamme uutisia niin kotisivuillamme kuin Facebookissakin. Joten seuraa meitä niin tiedät mitä tapahtuu. Kerromme enemmän tulevasta kaudestas heti kun tiedämme enemmän!


 

Viimeksi päivitetty 05.11.2011 23:55
 
Drifting SM
25.08.2011 11:55

Driftingin SM järjestettiin Motoparkin radalla Virtasalmessa viime viikonloppuna. Drift Garagesta kisaan osallistui Simon Vikman. Tiimi lähti ajamaan Virtasalmea päin perjantai-iltana ja saavuimme paikalle lauantain vastaisena yönä. Pistimme varikon pystyyn, järjestimme kaikille nukkumapaikat.

Lauantaiaamu alkoi kuljettajakokouksella ja sen jälkeen päästiin harjoittelemaan. Simonin osalta päivä alkoi huonosti kun toisessa harjoitusvedossa katkesi vetoakseli. Kiitos mekaanikkojemme auto saatiin iskuun päivän toisiin harjoituksiin. Simonilla oli aluksi suuria vaikeuksia saada koko rata linkitettyä yhteen ja tästä seurauksena ulosajo. Onneksi ei syntynyt kuin kosmeettisia vaurioita ja auto oli jälleen kunnossa lajittelua varten. Lajitteluissa Simon kokosi itsensä ja ajoi ehjän suorituksen josta pisteitä tuli 57. Tämä riitti kisaan jonka pisteraja oli 50. Ei muuta kun huilimaan sunnuntain kisaa varten.

Myös sunnuntaiaamu alkoi kuljettajakokouksella. Tämän jälkeen oli n. tunnin verran pariajo harjoituksia. Simon onnistui joka vedolla paremmin mutta pieni virhe johti jälleen ulosajoon. Myös tällä kertaa selvittiin pelkillä kosmeettisilla vaurioilla ja Simon kerkesi vielä radalle muutamalle testivedolle. Pienen tauon jälkeen vuorossa oli Top 32. Simonin ensimmäinen vastustaja oli Sideways Drift Teamin Janne Veikkanen. Ensimmäisessä vedossa Simon seurasi Jannea mutta teki pienen virheen mäen päällä josta johtuen pisteet vastustajalle 7-3. Toisessa vedossa Simon ajoi edellä ja teki miltei täydellisen suorituksen samalla kun Veikkaselta hajosi auto. Näin ollen pisteet vedosta Simonille 8-0 ja koko parista 11-7. Top 16 vaiheessa vastustajaksi asettui Drift Team Tyrwään Tapio Murtoo. Simon ajoi hienosti mutta pisteet ensimmäisestä vedosta Murtoolle 9-6. Toisessa vedossa molemmat kuskit tekivät virheitä ja pisteet menivät niukasti Murtoolle 6-5. Simon siis putosi Murtoota vastaan pistein 15-11. Oikein hyvin ajettu kun ottaa huomioon että Murtoo myöhemmin voitti koko kisan. Simon lopullinen sijoitus oli 15:a. Kelpo suoritus kun muistaa että hän on tällä kaudella ajanut vain pari showta.

Onnittelut kaikille maailman ensimmäisessä Driftingin kansallisessa mestaruuskisoissa voittaneille kuskeille!

1. Murtoo Tapio, Drift Team Tyrwää
2. Ranne Riku, Toritech Drift Team
3.
Kivi Mika, ESV Drift Team



Kuva: J. Nieminen

 

Viimeksi päivitetty 25.08.2011 11:59
 
Drifting SM 2011
17.08.2011 23:05

Tulevana viikonloppuna (20-21.8) järjestetään historian ensimmäiset Driftingin SM-kilpailut Motoparkin radalla Virtasalmessa. Drift Garagesta kisaan osallistuu Simon Vikman. Dennis ei pysty osallistumaan koska hänen autonsa kone sanoi sopimuksen irti pari viikkoa sitten Carnia Motorsport Festivalissa Jurvan Botniaringillä. Jonas ei pysty osallistumaan muitten syitten takia. Simonin autoa on säädetty penkissä ja tulos oli 628 hv ja huikeat 800 Nm vääntöa. Pitäisi riittää vetämään kunnon savut! Toivottavasti sää suosii meitä ja tekniikka kestää!



Tsekkaa Black Smoke Racingin tekemä video Carnia Motorsport Festivalilta sekä Niklas Heseliuksen tekemä video meidän Drift Showsta alla!



Viimeksi päivitetty 17.08.2011 23:40
 
FPDA R4 Kuopio 16.7.2011
16.07.2011 21:12

Lauantaina ajettiin FPDAn kauden neljäs osakilpailu Kuopiossa. Kisa ajettiin useimmille kuskeille tuntemattomalla maalla kun se järjestettiin Heinjoen juuri asfaltoidulla rallikross radalla. Tämä myös näkyi selvästi päivän aikana kun moni kuljettaja romutti autonsa.

Drift Garagesta kisaan osallistui Dennis Silviallaan. Lajittelu ajettiin aamupäivällä, ja hän onnistui hyvin. Hänellä oli päivän kovimmat entrynopeudet ja hieman erilainen ajolinja kuin muilla. Tästä tuloksena lajitteluiden 7:s tila 82,5 pisteellä.

Juuri ennen kilpailun alkua pieni sade kasteli radan. Denniksen vastustaja oli Tomi Leinonen. Tästä parista Dennis jatkoon hienon suorituksen jälkeen. Seuraava vastustaja oli Mikko Viitala. Vetojen jälkeen piste-ero Viitalan hyväksi oli yksi piste joten Dennis ei päässyt tästä parista enää jatkoon. Näin ollen hänen lopullinen sijoitus kilpailussa oli hieno 5:s tila. Kotiin saatiin arvokkaita pisteitä ja sen lisäksi myös reilu annos itseluottamusta.

Kuvia kisasta myöhemmin!

Viimeksi päivitetty 16.07.2011 21:14
 
Drift Show 2011
11.07.2011 10:48
Jälleen on se aika. Drift Garage järjestää kolmannen kerran peräkkäin DRIFT SHOWn Pedersöre Logistic Centerillä Kolpissa. Sama paikka siis kuin viime vuonna. Ajamme kaksi näytöstä. Ensimmäinen alkaa n. klo 13.00 ja toinen hieman klo 15.00 jälkeen. Tämän vuoden showhun osallistuu Drift Garagen Dennis Häggblomin, Simon Vikmanin ja Jonas Klemetsin lisäksi myös Black Smoke Racingin Teemu Peltola, WannaBee Drift Teamin Martin Björkskog sekä Niko Määttälä. Näytösten välissä voi kokeilla RC Driftingiä ja nähdä Dabban stuntit uudella moottoripyörällä. Alueella on myös autonäyttely jossa mukana autoja jokaisen makuun. Paljon nähtävää ja koettavaa siis. Tervetuloa! Älä jätä tulematta!

 
Sponsorimme 2011
21.06.2011 17:32

Näin kesän jo edettyä pitkälle ajattelimme että on sponsoriesittelyjen aika. Tänä vuonna Rautamo Wheelfashion toimittaa meille luisurenkaat CR Renkaalta sekä Arcasting vanteet. Olemme kauan etsineet rengassponsoria ja olemme erittäin tyytyväisä että saimme Rautamon kumppaniksemme! Jotta emme näyttäisi nuhjuisilta varikolla Fristads toimittaa vaatteet tiimillemme. Käytämme heidän t-paitoja, huppareita, pikeepaitoja, housuja ja takkeja. Varikko- ja tallityöskentelyä helpottaakseen Hitachi Powertools Finland varustaa meidät sähkötyökaluilla. Laatuvehkeistä puhutaan sillä kaikki koneet vielä pelittää kaiken rääkkäyksen jälkeen. Lujaa tekoa!  Eikä tässä vielä kaikki. Hevoisvoima.com yhteistyössä Fuelabin kanssa auttaa meitä autojen ruokinnassa. Heiltä tulee autojen polttoaineen pumput ja tarvikkeet. Samalla haluamme myös kiittää kaikkia jotka ovat olleet mukana alusta asti. Mäenpää Rakennus Oy - Byggnads Ab, Hartman Rauta Oy, Volvo-Service Bo Häggblom, TS Mekan sekä Mysinge Teboil. Olemme kiitollisia tuestanne!

 

Viimeksi päivitetty 11.07.2011 11:37
 
Kauden 2011 ensimmäiset kisat
12.06.2011 21:10

Tänä viikonloppuna Drift Garage osallistui kauden ensimmäisiin kilpailuihinsa. Lauantaina Tuurissa järjestettiin FPDA:n sarjaa kuuluva Miljoona Drifting.  Tähän kilpailuun tiimistämme osallistui Dennis. Päivä alkoi murheilla kun auto en tahtonut käydä kunnolla. Vika löytyi rikkinäisestä lämpötila-anturista joka nopeasti saatiin kytkettyä pois. Tämän jälkeen auto kävi paljon paremmin, joskin hiemaan rikkaalla seoksella. Koska auto reistaili Dennis ei kerennyt harjoitella ja ensimmäinen kunnon vedon hän ajoi lajittelun lämmityskierroksella. Tästä johtuen Dennis karsiutui kilpailusta. Pisteitä suorituksestaan hän sai 67,7. Ilma kuitenkin suosi tapahtumaa ja nautimme loppukilpailusta katsomon puolella.

Sunnuntaina vuorossa oli Radalle.comin kilpailu Vetelin Kemoralla. Tähän kisaan osallistui sekä Dennis että Jonas.  Täällä Dennisin epäonni jatkui kun nokkahihna hyppäsi pois paikoiltaan harjoitusten ensimmäisessä vedossa. Emme vielä tässä vaiheessa tiedä mitä kaikkea koneesta on hajonnut. Jonas sen sijaan ajoi hyvin ja auto toimi niinkuin pitikin. Lajittelussa hän ajoi hienosti kolmannelle sijalle. Top 8 kaaviossa hän sai vastakseen Mika Kiven. Autoon iski kuitenkin hukkaporttivika ja näin ollen Jonas tippui jatkosta. Hänen loppusijoituksena oli viides.

Viimeksi päivitetty 12.06.2011 21:11
 
Activexpo
02.04.2011 21:26

Messut ovat takana ja olemme elämyksen rikkaimpia. Messuvieraiden mielenkiinto oli korkealla ja moni halusi tietää mitä drifting on ja miten lajia tuomaroidaan. Näytimme kuvia menneiltä kausilta sekä videoita viime kesäisestä driftshowsta. Painamamme julisteet meni kuin kuumille kiville. Jaoimme niitä melkein 200 kappaletta kaiken ikäisille lapsille. T-paitojen myynti ei ehkä sujunut ihan niin vilkkaasti kuin olimme toivoneet mutta voimme kuitenkin olla todella tyytyväisiä viikonloppuun. Suurkiitos kaikille jotka auttoivat järjestelyissä ja erityiskiitos kaikille osastollamme käynneille!

Katso lauantain kuvat täältä: KUVIA

Viimeksi päivitetty 12.04.2011 22:10
 
Activexpo 2011 2-3.4.2011
24.03.2011 18:33

Drift Garage osallistuu Activexpo 2011. Pohjanmaan suurin urheilu ja vapaa-ajan messut järjestetään Pietarsaaren Tellushallissa ensimmäistä kertaa 2-3.4.2011. Pistämme näytille yhden auton ja näytämme kuvia eri tapahtumista. Tietenkin kerromme myös kaikille kiinnostuneille lajista ja tiimistämme. Messuilla voitte ensimmäistä kertaa ostaa t-paitoja uudella logollamme!!! Tulkaa ajoissa, t-paitoja on vain rajoitettu määrä! Osastomme on näyttämon vieressä. TERVETULOA.

Vieraille Activexpon kotisivuilla klikkaamalla yllä olevaa kuvaa.

Viimeksi päivitetty 24.03.2011 19:09
 
Uusi logo
22.02.2011 22:12

Drift Garagella on ilo paljastaa uusi logo tiimille. Vanhalla logollamme on jo 3 vuotta takanaan joten on aika uudistukselle. Värit tulevat vaihtelemaan riippuen siitä missä logoa käytetään. Tästä kuitenkin lisää myöhemmin. Toivottavasti pidätte siitä!





Viimeksi päivitetty 22.02.2011 22:33
 
Silvia jääradalla.
13.02.2011 14:55
Tänä viikonloppuna Dennis testasi autoaan jääradalla Pietarsaaren edustalla. Kaikki tarpeeton riisuttiin autosta, m.m. korisarja ja etulokasuojat. Auto varustettiin myös piikkirenkailla. Voidaan todeta että auto liikkui hyvin myös jäällä!

Viimeksi päivitetty 13.02.2011 15:07
 
2011
04.02.2011 14:45

Vuoden ensimmäinen kuukausi on jo mennyt ja kevät lähenee huimaa vauhtia! Drift Garage on loppuvuodesta 2010 ja alkuvuodesta 2011 muuttanut uusiin tiloihin. Uusi talli on entistä käytännöllisempi ja logistiikan kannalta sijainti on parempi. Nyt meillä on myös parempi kahvihuone, paremmat työpöydät sekä paljon paremmat säilytystilat.

Olemme uusineet sponsorointi sopimuksen Fristadsin kanssa joka myös tulevalla kaudella toimittaa meille vaatteet ja tarvikkeet. Myös Byggtech Ab Mäenpää, City Car Wash ja Hitachi Powertools Finland tukee toimintaamme 2011. Toivomme voivamme julistaa uusia sponsoriuutisia pikkuhiljaa!

Teamimme uusi logo julkistetaan kevään aikana. Vanha logo on liian kesy ja sulautuu liikaa taustaan ja sponsoreiden logojen sekaan.

Kotisivua tullaan tästedes päivittämään useammin. Esim. tulemme lisäämään kuvagallerian johon lisätään kuvia kilpailuista, harjoituspäivistä sekä muista tapahtumista joihin osallistumme.

 

MUISTA KÄYDÄ TSEKKAAMASSA PÄIVITYKSIÄ!!!

Viimeksi päivitetty 04.02.2011 14:52
 
Team Drift Garage kiittää kaudesta 2010
25.10.2010 22:14

Suuri kiitos kaikille faneille, sponsoreille sekä yhteistyökumppaneille kaudesta 2010. Toivotamme kaikille mukavaa syksyn jatkoa. Uutisia julkistetaan tänne joten sivuilamme kannattaa vierailla säännöllisesti!

Viimeksi päivitetty 25.10.2010 22:22
 
Kausi 2010 loppusuoralla
23.09.2010 08:44

Kausi 2010 lähenee loppuaan. Kemoran finaalien muutetut lopputulokset kumottiin. Näin ollen Simon säilyttää kilpailun toisen sijan ja on lopullisissa pisteissä pronssisijalla! Jonas on 7:s ja Dennis 8:s.

Yksi All Stars kisa on vielä jäljellä ennen kauden loppua. Kilpailu ajetaan Motoparkin radalla Pieksämäellä 2.10. Järjestäjinä toimivat Radalle.com ja ESV. Päävoittona kisassa on Nissan Skyline GT-R V-Spec R32 joten voitosta tulee olemaan kova taistelu!

Viimeksi päivitetty 23.09.2010 08:56
 
Finaalit, Kemora 21.08.2010
26.08.2010 13:44

Kauden 2010 X-treme Pro Driftting Trophy finaalit ajettiin Kemoran moottoriradalla Vetelissä 21.08. Team Drift Garage saapui paikalle aamulla. Moni olivat väsyneitä koska Simonin auto vuosi öljyä perjantain ja lauantain välisenä yönä. Syy tähän oli liian korkea öljynpaine.

 

Rata kastui sopivasti juuri ennen lajittelun alkua… Yhdessäkään kisassa tänä vuonna emme ole säästyneet vesisateelta. Lajittelun tulokset yllättivät meidät kaikki. Dennis ja Team Falkenin Leif Häuselmann putosivat molemmat kaaviosta. Jonas ja Simon sen sijaan ajoivat itselleen hienot pisteet. Finaalit ajettiin tällä kertaa Top-8 muodossa. Jonas sai ensimmäisellä kierroksella vastaansa Teemu Peltolan ja putosi heti häntä vastaan. Yksi syy tähän oli reistaileva bensapumppu josta syystä Jonasin autosta puuttui paljon tehoa. Simon ajoi hienosti ja voitti ensin Mikko Aallon AMA Racingista ja sen jälkeen Marko Kivimäen Joker Drift Teamista. Finaalissa hän ajoi Teemu Peltoalaa vastaan. Teemu oli kuitenkin voittamaton ja voitti ansaitusti koko kisan. Simon oli siis toinen. Kisan jälkeen kuitenkin tuloksia muutettiin erehdyksen takia siten että Simon ja kolmanneksi sijoittunut Marko Hyvönen vaihtoivat sijoituksia. Näin ollen Simon menetti niin paljon pisteitä että putosi sarjan pronssipaikalta viidenneksi! Näin ei saisi tapahtua! Saa nähdä…

Viimeksi päivitetty 26.08.2010 13:47
 
Helsinki Motorsport Weekend 7-8.8.2010
07.08.2010 10:51
Dennis Häggblom osallistuu viikonlopun suureen moottoriurheilutapahtumaan Helsingissä, Helsinki Motorsport Weekendiin. Driftingiä ajetaan sekä lauantaina että sunnuntaina klo 17.45. Myös Juha Rintanen JDM Racingista ja Marko Kivi ESV Drift Teamista osallistuvat näytökseen. Live lähetys tapahtumassa osoitteessa www.hmw.fi Todella paljon nähtävää, älä jätä katsomatta!
 
Tekniikkamurheita Alastarossa
30.07.2010 22:10

Team Drift Garage ajoi kohti Alastaroa odotukset korkealla! Jo ensimmäisissä harjoituksissa saimme kuitenkin kylmää vettä niskaan kun Simonin kone sanoi sopimuksen irti. Tällä hetkellä näyttää siltä että Simonin kausi on loppu. Myös Jonaksen kannalta näyttää huonolta. Puristusmittaus näytti että kolmossylinteristä puttuu puristukset. Kausi näyttää loppuneen myös hänen osalta kesken. Dennis kuitenkin selviytyi luistavalla kytkimellä. Saamme sen todennäköisesti korjattua huomiseksi. Dennis lajitteli itsensä Top-8 kaavioon Pro Drifting Trophysä ja Top-16 kaavion Nordic Drifting Seriesiin.

Lauantain Trophy finaalissa Dennis ajoi ensimmäiset vedot Juha Rintasta vastaan. Pieni moka ensimmäisessä vedossa maksoi Dennisiltä voiton Rintasen viedessä voiton 12-8. Dennis sai kuitenkin 7:llä sijallaan arvokkaita pisteitä. Tulokset: LAJITTELU, FINAALI, TAULUKKO

Nordic Drifting Seriesin osakilpailussa Dennis ajoi ensimmäisen vedon Norjalaista Per Christian Svendsenia vastaan. Dennis ajoi hienosti ja voitti parin 16-4. Top-8 vaiheessa Dennis joutui taas Rintasta vastaan. Vedot olivat kuskien kesken todella tasaiset ja päädyttiin One More Timeen pisteiden ollessa kahden vedon jälkeen 10-10. OMT:ssä Dennisillä oli vaikeukisa seurata Rintasta koska hän ajoi niin hiljaa että Dennis joutui hiljentämään vauhtia ja tästä syystä myös suoristui vähän. Toinen veto päätyi 5-5 joten Dennis hävisi pistein 21-19. Tasaista siis oli! Dennisin loppusijoitus NDS:ssä oli 8:s. Tulokset: LAJITTELU, FINAALI

Rip 2JZ


Viimeksi päivitetty 05.08.2010 15:00
 
Vauhtiajot, Seinäjoki 24-25.7.2010
26.07.2010 17:32

Tiimi osallistui kolmanteen X-treme Pro Drifting Trophy kisaan tänä viikonloppuna. Kilpailu järjestettiin Seinäjoenlla, Vauhtiajot Festivaaleilla. Lauantaina ajettiin lajittelut.  Jonas sijoittui hienosti kolmanneksi, Simon oli kahdeksas ja Dennis kahdestoista.  Sunnuntaina ajettiin kaavio. Koska ajettiin Top-16 kaavio ja vain 13 autoa osallistui, Jonas ajoi ensin läpiajon jonka jälkeen hän voitti Petri Uusi-Pohjolan. Valitettavasti hän ei pystynyt voittamaan Juha Rintasta ja siksi ajoi pronssifinaalissa vastassaan Leffe Häusellmann. Pronssifinaali oli erittäin tasainen, mutta Jonas selvisi voittajaksi tuloksella 11-9. Jonas sai siis ensimmäisen palkintopalli sijoituksensa Seinäjoella! Simon päihitti Kalle Halosen Top-16 kaaviossa mutta putosi Marko Hyvöstä vastaan. Dennis putosi valitettavasti jo ensimmäisessä vedossaan Janne Laaksoa vastaan. Tulokset: LAJITTELU, KAAVIO, SARJATILANNE

Viimeksi päivitetty 05.08.2010 13:48
 
Kiitos!
26.07.2010 17:12

Team DriftGarage haluaa kiittää kaikkia jotka mahdollistivat näytöksen! Kaikki sponsorit, yhteistyökumppanit ja erityisesti kaikki fanit! Yli 1500 kävijää kertoo kaiken! Nähdään jälleen ensi kesänä.

 

 

 

Viimeksi päivitetty 26.07.2010 17:20
 
DRIFT SHOW 21.07.2010
12.07.2010 13:58

Team Drift Garage järjestää toisena vuonna peräkkäin Drifting näytöksen Jaakon Päivillä! Tänä vuonna on paljon uutta nähtävää. Paikka on kokonaan uusi, tänä vuonna ajetaan Pedersöre Logistic Centerin parkkipaikalla Kolpissa. Tapahtuman osoite on Storgårdinkatu 3, 68800 Kolppi. Tänä vuonna myös Black Smoke Racingin Teemu Peltola osallistuu showhun. Pääsylippu maksaa ainoastaan 5€/henkilö. Alle 10 vuotiaille vapaa pääsy. Tauoilla Dabba ajaa MP Stuntteja ja Robbis Hobby Shop esittelee radio-ohjattavia autoja, lentokoneita sekä helikoptereita. Paljon nähtävää siis tarjolla!


 

Viimeksi päivitetty 13.07.2010 07:26
 
Gatebil, Mantorp Park, Ruotsi 2-4/7-2010
12.07.2010 13:21

Ajoimme Turkuun torstaina 1/7. Laiva lähti Tukholmaan illalla joten vietimme yön aluksella. Aamulla ajoimme alas Götanmaa ja Mantorp Parkin rata tähtäimessä. Sää oli kaunis koko viikonlopun ajan, lauantaina mitattiin kokonaiset 36°C varjossa. Tämä oli tietysti kovaa autoille, mutta selvittiin lähes ilman ongelmia! Tapahtuma kesti koko viikonlopun ja vaikka varsinaista kilpailua ei järjestetty, ajoimme kuitenkin Breisladdenin, Norjalaisten oma versio driftingistä. Jonas Klemets, Dennis Häggblom ja Simon Vikman osallistuivat kaikki kilpailuun. Simon pääsi finaaliin, mutta valitettavasti letku irtosi ja hän ei päässyt ajamaan viimeistä vetoaan.. Tuloksena oli kuitenkin hieno 6:s sija!

Viimeksi päivitetty 12.07.2010 13:22
 
Firststop Drift Cup 2010, Haapsalu lentokenttä, Viro 18-19.6.2010
21.06.2010 11:43
Jonas Klemets osallistui viikonlopun Viron drifting-sarjan osakilpailuun Haapsalussa. Hän ja Black Smoke Racingin Teemu Peltola lähtivät jo torstaina ollakseen ajoissa paikan päällä. Lajittelu onnistui Jonasilta todella hyvin ja oli finaaliin lähtiessä 5:s. Jonas pääsi Top-8 kaavion jossa hän valitettavasti putosi toista suomalaista, Eero Yli-sipilää, vastaan. Superfinaalissa Jonasin matka katkesi jo Top-16 vaiheessa. Kuitenkin todella hieno suoritus ottaen huomioon että miltei 30 kuskia osallistui kilpailuun. Jonas kirjasi myös kisan toiseksi parhaimman vedon 84:llä pisteellä!

Tulokset: Lajittelu, Finaali, Superfinaali
Viimeksi päivitetty 21.06.2010 23:11
 
Harjoittelua Kemoralla
20.06.2010 21:42

Tänään Team Drift Garage kävi Kemoralla Vetelissä kahden auton voimin harjoittelemassa. Simon Vikman ja Dennis Häggblom tarttuivat tilaisuuteen kun rata oli 18.00 - 20.00 varattu drifting harjoittelulle. Saimme jopa ajaa radalla yksin koska ketään muita ei tullut harjoittelemaan. Autot toimivat moitteitta ja saimme arvokasta kokemusta kaden finaalia ajatellen. Finaali ajetaan 21/8. Klikkaa kuvia suurentaaksesi niitä!

Kemora 20/6        Kemora 20/6

Viimeksi päivitetty 20.06.2010 21:57
 
Kaksoisvoitto!
14.06.2010 23:04

Team DriftGarage otti ensimmäisen voittonsa viime viikonlopun kilpailussa Raisiossa! Samalla se oli myös tiimin ensimmäinen kaksoisvoitto. Tapahtumarikkaan päivän jälkeen finaalissa ajoivat vastakkain Simon Vikman ja Dennis Häggblom. Simon voitti finaalin 11-9, joten voidaan kyllä sanoa, että pojat ovat aika tasaväkisiä! Kun saavuimme paikalle ja kävimme tarkastamassa rataa, saimme huomata että radan profiili on yksi vaarallisimmista tähän asti ajetuista kilpailuista. Tämä tuli myös esille kuljettajien kokouksessa, koska suuri osa tiimeistä oli tätä mieltä. Valitettavasti pelkomme kävivät toteen, kun Janar Kriisa ajoi autonsa valliin melkein heti harjoitusten alettua, romuttaen sen. Onneksi hän ei loukkaantunut. Toivomme, että hänen tiiminsä saavat auton kasaan ennen seuraavia kisoja! Kriisan kolarin jälkeen Team Falken päätti olla osallistumatta kilpailuun. Ymmärrettävä päätös, kun heidän autonsa ovat kalleimpia tässä sarjassa.

 

Tällä hetkellä sarjatilanne näyttää meidän kannalta hienolta. Simon on kolmantena 49:ä pisteellä ja Dennis on viides 42:a pisteellä. Jonas Klemets ei valitettavasti voinut osallistua Raision kilpailuun, mutta on kuitenkin hyvissä asemissa ja on yhdentenätoista 18:a pisteellä. Koko taulukko löytyy täältä: TAULUKKO

Viimeksi päivitetty 15.06.2010 11:13
 
Uusi ulkoasu
07.06.2010 23:32
Uusi ulkoasu etusivulla, uutisia, jne. julkaistaan tänne!

 
Tervetuloa
29.01.2009 21:29
 

 Tervetuloa Team DriftGaragen sivuille!
  
Viimeksi päivitetty 17.06.2010 13:27
 

bottom

Powered by Joomla!.
Warning: call_user_func(tdo) [function.call-user-func]: First argument is expected to be a valid callback in /home/driftgarage/drift-garage.com/templates/joomla-vortex/html/pagination.php on line 153
Valid XHTML and CSS.
Pandela themesbase